Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n jäsen, kirjailija ja käsikirjoittaja Riikka Pelo on voittanut Finlandia-palkinnon.
Tämän lisäksi hän kisaa teoksellaan Jokapäiväinen elämämme myös Runeberg-palkinnosta.
Osana Kotimaisen Näytelmän Festivaalia nähdään neljä lukudraamaesitystä, joihin yleisöllä on vapaa pääsy.
1. Lukudraamaesitys torstaina 24.10. klo 19.00
SOFIA AMINOFF: JAG SKA ALDRIG LÄMNA DIG
Ohjaus: Ulrika Bengts
Suomen Teatterit ry, Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry (Sunklo) ja Kuuloliitto ovat käynnistäneet Teatteritekstitysten välityspalvelu -hankkeen. Syksyn 2013 aikana eri osapuolet neuvottelevat esitysten tekijänoikeusasioista ja palkkiotasoista.
Kansallisteatterin Lavaklubilla 24.-26.10.2013 (Läntinen teatterikuja 1.)
Suomalainen näytelmäkirjallisuus ja kirjailijat saavat puheenvuoron, kun näytelmäkirjailijayhteisö TEKSTI yhdessä Kansallisteatterin kanssa järjestää jälleen Kotimaisen Näytelmän Festivaalin.
Tampereen Teatterikesän yhteydessä Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry järjestää keskustelupaneelin näytelmäkirjailijoiden ja teatterinjohtajien yhteistyöstä. Tarkoitus on avata yleisölle teosten syntyprosessia.
21.6. - 2.8.2013 välisenä aikana Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n tomisto on suljettuna.
Toivotamme kaikille hyvää kesää!
Jordan Release Dates 2016
Kilpailukutsu
Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry on jakanut näytelmäkirjailijoille suunnattua Lea-palkintoa vuodesta 1985 lähtien.
Palkinto myönnetään tekstin (ei esityksen) perusteella vuoden parhaasta näytelmäteoksesta. Vuoden 2013 ehdokashaku on nyt käynnistynyt.