Käsikirjoittaja Misa Palander: ”En tunne tyhjän paperin ongelmaa”

Kuva: Antti Haanpää


Käsikirjoittaja Misa Palander: ”En tunne tyhjän paperin ongelmaa”

 

Misa Palander päätyi käsikirjoittajaksi tehtyään vuosikymmeniä näyttelijän, ohjaajan ja teatterialan opettajan töitä. Seuraavat viisitoista vuotta hän haluaa viettää kirjoittaen. Komediakirjoittajana tunnetun Palanderin haaveena on poliittisen ajankohtaisdraaman tekeminen – ja klassisten sivuhahmojen tuominen päärooleihin.  

 

Kun käsikirjoittaja-ohjaaja-näyttelijä Misa Palanderille sattuu jotain koomista, hän kirjoittaa tapahtuman heti muistiin. 

“Ja mulle tapahtuu koko ajan!” Palander huudahtaa. 

Viimeksi kävi niin, että Palander oli tulossa kotiin, kun pihalla ensin verkkarit tippuivat nilkkoihin, sitten myös alushousut. 

“Oikeasti, minkä prosentin todennäköisyys on sille, että myös pikkareiden kuminauha on rikki?” Palander nauraa. 

Misa Palander on viime vuosina suunnannut yhä selkeämmin käsikirjoittamisen maailmaan, ja nauru on ollut siinä työssä keskiössä. Vuonna 2018 hänet pyydettiin kirjoittamaan sketsejä Ylen komediasarja Härölän writers’ roomiin, viime keväänä hän kirjoitti kaksi komediallista jaksoa True Story Suomeen. Helmikuussa tuli ensi-iltaan ensimmäinen Palanderin kirjoittama pitkä elokuva, kreisikomedia Skimbagirls. 

Toisin kuin nimestä voisi päätellä, elokuva ei kerro laskettelusta. Sen sijaan siinä on Palanderille tuttua vuosien varrelta: neljä keski-ikäistä naista, jotka ovat toimijoita - ja yksi avioerotuskaa poteva, aggressiivinen päähenkilö. 

“Mä en ollut koskaan skimbannut, niin en voinut laittaa heitä sinne”, Palander sanoo. 

“Kaikessa on oltava tosihavainto alla. En voi tehdä sellaisesta hauskaa, josta en tiedä mitään: sisältö ei voi olla tuulesta temmattua, vaikka se olisikin överiä.”  

Sama logiikka on toiminut myös Palanderin kirjoittamassa nuortensarja Swangissä, jonka ensimmäinen kausi nähtiin Ylellä viime keväänä. Toinen kausi tulee tänä vuonna. 

Sarjan kirjoittamisen teki helpoksi se, että sarja sijoittuu Palanderille tuttuun teatterimaailmaan: päähenkilöt viettävät ala-asteen jälkeistä kesää Swang-musikaalin harjoituksissa. 

Vaikka sekä Swang että Skimbagirls ovat tilaustöitä, niissä on mukana jotain Palanderille erittäin tärkeää: perinteisesti sivurooliin tai näkymättömäksi jääneet hahmot on otettu mukaan, jopa koko tarinan keskiöön.

“Sen näkeminen, että Skimbagirlsissa keski-ikäinen nainen tulee ja näyttää, että näin me tässä mennään, tuottaa suurta mielihyvän tunnetta. Jos miehille ei sitä tule ja he eivät tajua siitä mitään – tervetuloa meidän todellisuuteen! On meidäkin pitänyt kuitenkin eläytyä siihen Taksikuskiin ja Ilmestyskirja Nytiin”, Palander heittää. 

Swangin kakkoskaudelle Palander kirjoitti tietoisesti mukaan henkilön, joka sairastaa diabetestä. 

“Se on kuitenkin nuorilla yleinen sairaus, mutta en ole nähnyt kauheasti sitä käsiteltävän”, Palander sanoo. 

“Silloin kun tällainen roolihenkilö kirjoitetaan sarjaan tai elokuvaan, sitä tosi paljon tietenkin toivoo, että sitä ei tiputeta pois ja että kaikkea ei lopulta muokattaisi takaisin samanlaisiin hahmoihin kuin on ollut aina ennenkin”, Palander sanoo.

Hän kävi taustaksi pitkiä keskusteluja entisen oppilaansa kanssa, joka sairastaa diabetestä, ja varmisti kaikkien yksityiskohtien oikeellisuuden. 

“Sen ansiosta minulla oli mahtava tilanne pystyä puolustamaan henkilön tarpeellisuutta.”

 

Vaikka käsikirjoittaminen on verrattain uusi aluevaltaus, audiovisuaalinen ala on ollut osa Misa Palanderin elämää lähes aina. Hän päätyi lapsinäyttelijäksi jo tokaluokkalaisena, kun ala-asteen musiikinopettaja oli suositellut Palanderia Miesten koulu -tv-elokuvan koekuvauksiin. 

“Olin niin kova jännittäjä, että olisin mieluummin jäänyt kotiin, mutta sit kun sinne pääsi, se olikin ihaninta koskaan.”

Perhe suhtautui suojelevasti ja kannustavasti, kun Palander päätyi tekemään lukuisia lapsirooleja.  

“Mun äiti on kuvataiteilija, äidinisä oli Dallapén kapellimestari. Isänisä on pitkän uran tehnyt elokuvaaja. Vaikka näillä asioilla ei sinänsä ole tekemistä sen kanssa, että mut lähetettiin koko Helsingin kattaviin koekuvauksiin, olen ajatellut että sillä on merkitystä ainakin sydämen tasolla”, Palander pohtii. 

Miettikö hän koskaan muuta uravalintaa?

“Haluaisin tietysti sanoa, että joo”, Palander sanoo. 

“Elämä on antanut mulle tosi paljon sellaisia mahdollisuuksia ilman että mä olen niitä hirvittävästi tavoittelemalla tavoitellut. Mä olen tosi innokkaasti kokeillut kaikkia juttuja, mitä elämä on antanut, mutta mulla ei ole päämäärätietoista urasuunnitelmaa ollut koskaan.” 

Ensin tulivat näyttelijän työt, sitten omat ohjaukset. 27-vuotiaana Palander lähti yliopistoon opiskelemaan teatteritiedettä. Se toi merkittävää ammatillista itsevarmuutta. 

“Mun on turvallista seistä kun tiedän missä seison suhteessa historian jatkumoon”, Palander sanoo. 

“Olipas nyt painavasti sanottu”, hän lisää heti itseironisesti, mutta on kyllä tosissaan.  

“Mä olin hirveän otollisessa iässä silloin kolmekymppisenä opiskelemaan. Olin tehnyt jo niin monta vuotta käytäntöä, että kun sai kattavan taidehistorian, estetiikan, kotimaisen kirjallisuuden ja teatteritieteen opinnot, kaikki loksahteli.”

Palander oli toisena toimittajana Helsingin kaupunginteatterin historiikissa ja pohti myös tutkijan uraa. Hän saikin kutsun vastuuopettajaksi Lahden kansanopiston teatterilinjalle, jossa hän veti seitsemän vuosikurssia. 

“Olin siihen mennessä ohjannut jo tosi paljon. Kun saa tulosvastuuttomasti tehdä 20 hengen työryhmällä, mitä sä haluat, ja kaikki vielä rakastaa sitä! En tiedä missä olisi vastaava mahista opetella vaikka joukkojen kanssa operoimista. Me tehtiin mielettömän hienoja ja taiteellisesti kunnianhimoisia esityksiä. Se oli aivan mahtavaa, mutta vei kaikki mehut. Nyt en enää jaksaisi”, Palander sanoo.  

Vajaa viisikymppisenä hän jättäytyi freelanceriksi. 

 

Käännös kohti tekstejä ei tullut tyhjästä. 

“Kirjoittaminen on ollut aina mulle luontaista. Tein Kallion lukion kirjallisen ilmaisun lopputyöksi klassisesti näytelmän. Harrastin Kellariteatterissa, ja sieltä vapautui slotti, joten ohjasin sinne kesäjuttuna oman tekstini, ja sain siitä hyvää palautetta”, Palander kertoo.

Siitä lähtien Palander kirjoitti ja ohjasi pari tekstiä vuodessa Ylioppilasteatteriin ja Kellariteatteriin. Lahden kansanopiston vastuuopettaja-aikoina hän harrasti klassikoiden päällekirjoittamista: lainaamista, leikkelyä, liimailua ja omien tekstien yhdistämistä tunnettuihin – sekä tekstin lisäämistä näytelmiin, jotta kaikille opiskelijoille riittäisi näyteltävää. 

Freelanceriksi jäätyään Palander ohjasi kaksi itse kirjoittamaansa näytelmää omalle Virginia Ensemble -ryhmälleen, sitten tulivat kutsut käsikirjoitustöihin.  

Palander on lukenut alan keskeiset kirjat, mutta ei ole varsinaisesti opiskellut käsikirjoittamista.

“Teen luultavasti paljon enemmän töitä: mun kirjoittamisen tapa on mun oma. Tuotan valtavasti ja sitten editoin. Minulta tulee runsaasti tekstiä: en tunne tyhjän paperin ongelmaa. Saatan kirjoittaa aivan paskan jakson, jossa ei ole mitään järkeä, ja sitten editoida siitä hyvän. Tai joskus tsägällä kirjoitan heti hyvän, ja editoin siitä huonomman”, hän naurahtaa.

Vahvuudekseen Palander kokee sen, ettei kiinny liiaksi teksteihinsä. 

“Jos joku antaa palautetta, että leikkaa toi pois, mä luovun mielelläni. Tai joskus teksti tuulettuu, kun tosi rankasti leikkaa itse, niin että jää vain siilitukkatynkä jäljelle. Et sitten huomaa, että sehän olikin tämä!”

Parasta käsikirjoittamisessa on Palanderin mukaan se, kun luulee kirjoittavansa jotain kuvaa, kertovansa jostain teemasta – mutta sitten teksti kasvaakin ihan toiseen suuntaan. 

“Se on vähän kuin heittäisi palapelin palaset ilmaan ja sitten pikkuhiljaa kokoilee. Sitten vasta näkee että ahaa, tulikin tämmöinen kuva”, hän vertaa. 

Näin käy helposti silloin, kun Palander työstää dialogia: hän antaa pitkän improkokemuksensa pohjalta tekstin lähteä kulkemaan omia reittejään. 

“Se on siisteintä ikinä! Silloin pitää vain palata ja malttaa kirjoittaa koko pakka uusiksi siihen, mitä löysi. Jos kirjoitan ystävyydestä, mutta huomaan että teksti onkin luopumisesta, pitää korjata koko systeemi. Se kokonaisuuksien kanssa leikkiminen on musta ihaninta tässä!”

Hän kertoo olevansa äärimmäisen tunnollinen ja aina deadlinessa. 

“Mun ammattitaitoa on osata lorvia riittävästi”, Palander sanoo. 

“Parhaat ideat tulee aina silloin. Jos suoritan jotain asiaa, voin saada sitä ihan ok:n. Mutta jos olen uskaltanut ottaa päivän, että lähden koiran kanssa ulos, seuraavana aamuna ajatus on tullut. Tämä toimii aina.”

Suunnitelmissa on viettää seuraava 15 vuoden jakso ennen eläkeikää etenkin av-kirjoittamisen parissa. Parhaillaan kehitteillä on pitkä elokuvaprojekti, josta Palander ei voi vielä puhua. 

“Saan kirjoittamisesta nyt isoimmat kiksit, siinä on niin paljon opittavaa. Haluaisin tehdä lisää writers’ room -dunia, ehkä jaksokäsikirjoittajana. Olisi myös ihana olla kehittämässä jotakin uutta: Suomessa on tosi hyviä sarjoja, mutta täältä puuttuu poliittinen ajankohtaisdraama”, Palander pohtii.  

Palanderin tähänastiset käsikirjoitustyöt ovat olleet tilaustöitä. Se on herättänyt haaveen ihan omasta projektista. 

“Logiikkahan mulla menee näin: kun on ollut niin jäätävä mäihä mulla, että näitä on saanut tehdä – niin seuraavaksi mietin, että kuka haluais rahoittaa mun omat alkuperäisidikset?” 

***

Kuka? 

• Käsikirjoittaja, näytelmäkirjalija, näyttelijä ja ohjaaja. 

• Filisofian maisteri teatteritieteestä. 

• Näytellyt televisiossa, radiossa, teatterissa ja elokuvissa 1980-luvulta lähtien. 

• Ohjannut yli 40 näytelmää esimerkiksi Teatteri Imatraan, Lappeenrannan kesäteatteriin ja KokoTeatteriin. Ohjannut omia tekstejään Lahden kansanopistoon sekä omalle teatteriryhmälleen Virginia Ensemblelle. 

• Käsikirjoittanut elokuvan Skimbagirls ja nuortensarjan Swang. Toiminut jaksokäsikirjoittajana sarjassa True Story Suomi ja osallistunut komediasarja Härölän käsikirjoittamiseen. 

 

Misa Palander…
 

…Alan epäkohdista

“Mua on kohdeltu [Swangin ja Skimbagirlsin tuottaneella] Kaiholla niin hyvin, että tuntuu ikävältä sanoa mitään epäkohtia. Voisinko kutsua tätä kehitysehdotukseksi? Rahoituspäätökset tulevat niin myöhään, että käsikirjoitus on siinä vaiheessa yleensä siirtynyt ohjaajalle, eikä käsikirjoittaja ole enää mukana. Jos käsisprosessin loppuvaiheelle budjetoitaisiin sellainen brainstormaus, jossa käsikirjoittajalla olisi mahdollisuus tuoda sekä ohjaajan että näyttelijöiden kuultavaksi omien valintojensa perusteluja –  ja jossa näyttelijät voisivat taas jeesata dialogin kanssa, se aivan salettiin näkyisi lopputuloksessa. Tätä voisi ideoida loputtomiin: esimerkiksi uusien sarjojen kehittelyyn ja writers’ roomeihin voisi ottaa näyttelijöitä mukaan, suuren maailman malliin.” 
 

…Vaikutuksen tehneistä suomalaisista näytelmistä ja käsikirjoituksista

“Ensimmäisenä tulee mieleen Skavabölen pojat. Sekä esitysteksti että elokuvakäsis. Esitys oli 90-luvun nuorten sukupolvikokemus: vaikuttava, koskettava, ikimuistoinen. Kun Zaida Bergroth kirjoitti näytelmätekstin pohjalta elokuvan 2008, silloin 12-vuotias poikani Ilmari sai elokuvan pääroolin. Se tuntui silloin hurjalta ja hienolta yhtä aikaa, ja sillä on erityinen paikka sydämessäni. 

Viime vuoden elokuvista nousee Reeta Ruotsalaisen ja Aleksi Salmenperän Kupla, jota  suuresti ihailin. Käsiksen havaintojen tarkkuus, herkkyys sekä hetkiin liittyvä huumori ovat hyvin lähellä sellaista tyylilajia, jota itsekin tavoittelen. 

Kolmantena voisin nostaa näytelmäteksteistä Lauri Maijalan Muoviukkelin vuodelta 2014. Teksti ja sen tulkinta oli aivan häkellyttävän riemastuttavaa teatteria ja onnistui olemaan viiltävän poliittinen, ihanan pateettinen ja idealistinen sekä aivan mielettömän hauska.”

 

…Tämän ajan vitsauksista

“Jään nykyään itsekin kiinni siitä, että kun katson jonkun tosi hyvän jännärin, mulle tulee mieleen että onkohan tää tapahtunut oikeasti? Että olisihan se todella kova, jos tämä olisi tositarina. Vaikka kyllähän fiktion pitäisi riittää minulle katsojana! Mulle on myös vierasta tässä ajassa oleva tunnustuksellisuus.” 
 

…Kiinnostuksen kohteistaan juuri nyt

“Olisi todella kiinnostava tuoda päähenkilöiksi klassisia sidekickejä. Vaikka asiat ovat menneet  tosi monta askelta eteenpäin monessa asiassa, on edelleen sellaisia sidekickejä, joita ei nähdä sankareina. Koomiset pullukat ovat sivurooleissa, mutta musta olisi mahtavaa, jos onnistuisin tuomaan ne keskiöön, ja hauskat läpät tulisi jonkun ihan toisen suuhun. Tai se miten seksuaalivähemmistöille aina käy huonosti: olisi mahtava nähdä ihan toisenlaisia tarinoita. Jos minulla joku missio on ennen eläkettä, se on sankaruuden uudelleen määrittäminen.”

TEKSTI: Kati Pietarinen