Käsikirjoittaja, näytelmäkirjailija Heikki Luoma: “En ole koskaan ajatellut, että tästä hommasta pitäisi päästä eläkkeelle”

Räiskyvistä henkilöhahmoistaan ja Ylelle tehdyistä maalaiskomedioistaan tunnetun Heikki Luoman teoksia esitetään tänä kesänä viidessä teatterissa. Se on hänen mittapuullaan vähän.

1980-luvun puolivälissä pakkaussuunnittelija Heikki Luoma kävi Ypäjällä kesäteatteriesityksessä, joka muutti hänen elämänsä. Näytelmä oli Larin-Kyöstin runoelmaan perustuva Väinö Syvänteen kirjoittama Kuisma ja Helinä vuodelta 1931.

“Siinä oli kasakoita ratsuineen ja kauniita naisia, laulua ja musiikkia. Se esitettiin Ypäjän museoalueella, Suomen luonto lavasteena. Hurahdin täydellisesti!” Luoma kertoo.

“Muistan vielä kun esitys päättyi ja sanoin vaimolle, että minä kirjoitan vielä näytelmän, jossa on kauniita naisia ja sotilaita ja hevosia. Anoppi oli siellä vieressä. Ne kattoi mua pitkään, että ai sää kirjoitat?”

Ennen käänteentekevää kesäteatteriretkeä Luomalla ei ollut kosketusta teatteriin: yksittäinen, Jyväskylässä seitsemäntoista ikäisenä nähty esitys ei ollut avautunut lainkaan.

“Esitys oli ilmeisesti operetti, enkä yhtään ymmärtänyt mitä siinä tapahtui: minulla ei ollut minkäänlaista teatterikokemusta sitä ennnen. Televisiokin teki vasta tuloaan siihen aikaan. En ollut edes lukenut yhtään näytelmää. Ihmettelin, että mitä tämä miekoilla huitominen on, eihän  tästä saa mitään tolkkua.”

Köyhässä työläisperheessä Kyyjärvellä Keski-Suomessa kasvanut Luoma oli vastahakoisesti jättänyt kotipitäjänsä jouduttuaan ennen varusmiespalvelusta tekemään kaksi talvea työttömyystöitä. Tie vei vanhimman veljen kanssa Lahteen.

Luoma päätyi ensin tehtaaseen, sitten piirrustustaidon ansiosta somistajaksi mainostoimistoon ja lopulta viideksitoista vuodeksi Ensolle pakkauksia suunnittelevaksi graafikoksi. Alkuun hän ajatteli työtään eläkeviraksi. Sitten kirjoittaminen alkoi kutsua: hän otti vapaata pari kuukautta ja kirjoitti sitten työn ohessa loppuun vuonna 1989 julkaistun esikoisromaaninsa Surman suo, joka käsitteli venäläisten sotavankien karua kohtelua suomalaisella vankityöleirillä.

Nelikymppisen perheenisän uranvaihdokselle riitti epäilijöitä. Kiitosta Luoma antaa sille, että vanhemmat ja opettajat kansakoulussa olivat aina kannustaneet piirtämään ja kirjoittamaan. Se ei ollut hänen kasvuympäristössään itsestäänselvyys.

Kuisman ja Helinän näkemisestä meni kolme vuotta Luoman ensimmäisen näytelmän ensi-iltaan. Hän kirjoitti Korpraali Reidin miekan Messilän kartanon 300-vuotisjuhliin. Ohjaaja Veikko Manninen kehui näytelmää parhaaksi, jonka oli vuosiin lukenut.

“Ei hienompaa voi olla, kuin että istun oman näytelmän katsomossa ja näen miten yleisö reagoi siihen. Se palaute on niin suoraa, että sellaista ei ikinä saa mistään muusta kirjoittamastaan.”
 

2020-luvulla on selvää, että Heikki Luoma on yksi suomalaisen teatterin ehodottomista kuninkaista: hän laskee, että hänen näytelmillään on ollut 293 ensi-iltaa, iso osa juuri kesäteattereissa.

“Epäilen että minulla on ensi-iltojen Suomen ennätys, ainakin elossa olevista kirjalijoista”, Luoma sanoo.

Joskus ensi-iltoja on ollut parikymmentäkin  kesässä, nyt niitä on viisi tai kuusi, Heikki Luoma laskee. Kantaesityksiä on kaksi, ja niissä on tiettyjä Luoman tuotannolle ominaisia piirteitä: Suomen historiaa ja komediaa.

Koronan vuoksi siirtynyt Ränssin kievarin kaunis Anna on Ränssin kartanon 200-vuotisnäytelmä. Laulunäytelmä kertoo päivästä nuoren kartanontyttären elämässä 1890-luvulla, jolloin nuoruudenrakkaus palaa ulkomailta ja myös naapurinpoika käy kosimassa. Taustalla vaikuttavat venäläistämistoimet.

Teatteri Wanhat Wehkeet Karstulassa kantaesittää Luoman näytelmän Yllätysvieraita. Tutussa teatterissa alettiin rakentaa sen lavasteita ennen kuin teksti oli edes kirjoitettu. Idea näytelmään lähti rakenteellisesta innostumisesta.

“Näin Forssan teatterissa näytelmän Vaimoni on toista maata, jossa oli vain neljä näyttelijää. Mietin, että osaisinkohan minä kirjoittaa neljälle, kerran olen kirjoittanut kuudelle henkilölle. Siitä lähti semmoinen, että mies on juuri jäänyt eläkkeelle tärkeästä virasta ja vaimo on aina passannut. Mies kuvittelee, että se jatkuu samalla tavalla, että passaa häntä edelleenkin. Sitten tulee tuttavaperhe, jolla on pikkusen sama tilanne.”

Neljä henkeä ei kuitenkaan riittänyt tarinan kertomiseksi.

“Mukaan piti saada myös ulkopuolista näkökulmaa: siihen tuli vanha armeijakaveri muka, joka oli täysi huijari, ja kun mietin että pikkuisen pitää saada vielä höystöä, niin siihen tuli vielä sellainen pohjoiskarjalainen putkimies, josta ei sitten meinannut mitenkään päästä eroon. Se puhui Pohjois-Karjalan murretta, se toi komiikkaa aika lailla siihen hommaan. Tähän tuli vielä sitten vironvenäläinen Tatjana. Muut oletti tietenkin, että se olisi puoliksi ilotyttö, noh: lopussa selviää, että tämä Tatjana on juuri väitellyt tohtoriksi ulkomaalaistyövoiman käytöstä Suomessa”, Heikki Luoma hykertelee.

“Asenteellisuudelle nauretaan samalla.”
 

Vielä näytelmiäänkin paremmin Luoma tunnetaan käsikirjoituksistaan: hänen Ylelle kirjoittamansa maalaiskomediat ovat suomalaisen television klassikko, joita on näytetty kolmena vuosikymmenenä. Luoman lapsuuden Kyyjärveen pohjautuvasta fiktiivisestä Kuusniemestä on tullut käsite. Hänen käsikirjoittamiaan ja Jukka Mäkisen ohjaamia sarjoja on katsottu yli 150 miljoonaa kertaa.

“Se on sellainen määrä, että sitä ei oikein pysty käsittämään. Sen on tehnyt mahdolliseksi minun ja Jukan välinen yhteistyö, jossa on vallinnut molemminpuolinen arvostus. Myös karjalaistaustojemme huumori on ollut iso tekijä.”

Katsojilta tullut palaute on ollut väkevää ja pysäyttävää.

“Monet katsojat ovat kertoneet, että joku omainen on sairaalassa ja elää viimeisiä viikkoja odottamassa kuolemaa, ja he katsovat  minun sarjojani. Kerrankin soitti mies, joka halusi kiittää maalaiskomedioista, koska ne ovat niin tärkeitä hänelle. Mikä niissä on sinulle niin erikoista? kysyin. Hän kertoi olevansa neliraajahalvaantunut, ja että sarjat antavat hänelle lohtua. Sanoin siihen että Nobelin palkintoa vastaa tällainen palaute,” Luoma kertoo.

“En osannut kuvitellakaan, että joskus saisin sellaista palautetta työstä, jota pakerran itsekseni.”

Hän näkee suosionsa syyksi ensinnäkin kykynsä luoda omanlaisia henkilöitä. Luoma kertoo kohdanneensa kirjallisuudentutkijan, joka analysoi hänen hahmojensa viehätyksen olevan siinä, että ne ovat ihan uskottavuuden rajoilla, mutta uskottavuus säilyy aina kuitenkin.

“Ensin päätän roolihenkilöt, sitten pitää miettiä heille nimi. Se ei ole ollenkaan yhdentekevä. Nimi ei saa olla liian osoitteleva, mutta sen pitää sopia juuri sellaiselle henkilölle. Kun saan henkilön mielessä kehitettyä, se muuttuu hirveän tutuksi, kuin sukulaiseksi tai naapuriksi, ja alan nähdä miten se käyttäytyy ja puhuu. Olen tarkkaillut muita ihmisiä lapsesta lähtien: se on luonnonlahja tai rasite, joka kirjoittajana on täydellisesti hyötykäytössä.”

Pienen paikkakunnan kuvaamisessa herkullista on se, että kaikki tuntevat toisensa sukupolvia taaksepäin.

“Kun joku vieras saapuu, se tulee kuin norsu posliinikauppaan. Kaikilla on oma asema siinä yhteisössä, kaikki ovat omia persooniaan, ja erilaisten persoonien yhteentörmäys alkaa kipinöimään. Kaikki ovat oman maailmansa ehdottomia keskipisteitä. Jos joku vähänkin poikkeaa totutusta, se on ison kohun aihe, josta joka talossa puhutaan. Pienessä yhteisössä ei ole yhdentekeviä ihmisiä.”

Kehittämänsä Kuusniemen Heikki Luoma näkee pakopaikkana niin yleisölle kuin itselleenkin: se on mielikuvien maaseutua, jota tuskin oikeasti on olemassakaan.

“Yksi hirveän ratkaiseva vaikuttaja Kuusnimen maailmaan  on se, että meidän nuorempi tytär kuoli liikenneonnettomuudessa, ja tuntui että elämä loppuu siihen. Se oli semmoista että ei siitä koskaan selviä, mutta vähitellen pystyi jatkamaan elämää. Tein silloin Kuusniemen sarjaa. Kuusniemelle meneminen oli pakopaikka minulle, siellä kaikki oli hallittavissa. Mitään oikeasti pelottavaa ei voi tapahtua siinä maailmassa.”

 

Luoma analysoi paljon omaa työtään, tekotapojaan ja motiivejaan.

Hän on kirjoittanut joka päivä yli kolmenkymmenen vuoden ajan ajatuspäiväkirjaa, jossa pohtii niin erilaisia teemoja kuin omia tekstejään, niiden aiheita ja rakenteita. Idea tuli Pentti Haanpään päiväkirjoista.

“Mikään muu ei ole vienyt kirjoittamistani niin paljon eteenpäin. Siinä ei voi puolitekoisia ajatuksia jättää. Olen siellä saanut suurimmat oivallukseni, mitä liittyy kirjoittamiseen. Joskus kun olen jostakin aiheesta kirjoittanut, olen ihmetellyt, että miten tää näytelmä syntyikin näin helposti. Sitten on tajunnut, että siellä vihkossa olen pohtinut aihetta jopa monia vuosia aiemmin.”

Ajatuspäiväkirjojen osalta rutiini on usein seuraavanlainen: Luoma ajaa ajokortittoman vaimonsa kaupoille Forssaan ja jää itse autoon istumaan.

“Jos hän on pitempään, saattaa tulla kolme sivuakin tekstiä.”

Luoma on myös opettanut käsikirjoittamista aloittelijoille ja koonnut opetusta varten omiin kokemuksiinsa perustuvia vinkkejä:

“Jos on haave, ja vaikka kaikki olisivat vastaan, niin pitää mennä sitä kohti.”

“Jos lukeminen kehittää kirjoittamista, niin kirjoittamalla ajattelu kehittää vielä monin verroin  enemmän.”

“Jos on jostain asiasta jotain mieltä, sitä ei saa eikä tarvitse tolkuttaa kenellekään. Se on tyrkyttämistä. Olen oppinut Linnalta, että kaikista olennaisin jätetään sanomatta. Sanat banalisoivat tunteen. Lukijan täytyy itse kokea ne tunteet lukiessaan.”

Ja: “On muuten hirveän tärkeää, että on joku semmoinen kaveri, joka ymmärtää, joka tekee samaa hommaa ja johon voi luottaa. Jolle voi näyttää vasta kehitteilläkin olevia tekstejään ja joka jaksaa kysyä, mitä kuuluu. Jos neuvo ei tunnu hyvältä, voi sanoa senkin – mutta aina se antaa jotain. Ulkopuolinen näkökulma on todella tärkeä. Ei kannata sulkeutua kammioonsa.”

Heikki Luomalle tällainen henkilö on kirjailija Veli Ranta-Ojala, jonka kanssa hän on ollut sähköpostikirjeenvaihdossa parikymmentä vuotta. Kirjeenvaihtoa on kertynyt yli 1200 liuskaa.

“Kun siinä kirjailija kirjoittaa toiselle kirjailijalle, sitä yrittää kirjoittaa mahdollisimman selkeästi. Sen vuoksi koosteessa on todella valmista tekstiä.”

Kaksikko on tarjonnut kirjeenvaihtoaan parille kustantajalle, mutta toistaiseksi se ei ole herättänyt riittävää kiinnostusta.

“Jos siihen ei tartuta, me julkaistaan se omakustanteena. Se olisi arvokasta tekstiä monille kirjaijoiksi tai käsikirjoittajiksi aikoville.”

Se ei ole Luoman ainoa projekti tällä hetkellä.

Hän keksii jatkuvasti uusia näytelmän aihioita omasta arjestaan: miten olisi eläkeläismies, joka sekoaa, kun yrittää päästä läpi vakuutusyhtiölle, mutta automaatti loputtomasti kehottaa painamaan yksi, jos haluat kysyä vakuuksista ja kaksi, jos haluat hakea korvausta?  Ja ynnä muuta, ynnä muuta, numeroitahan riittää, Luomaa naurattaa. 

Entä nuoremman ja vanhemman sukupolven talvinen mökkiviikonloppu, jossa sähköt menisivät poikki ja vanhemmat pääsisivät näyttämään, että heillä on sellaisia taitoja, jotka nuorilta puuttuvat?

Jukka Mäkisen kanssa taas on sovittu, että jos heille tarjottaisiin televisiosarjan tekoa, miehet lähtisivät siihen ehdottomasti. Luomalla on myös kaksi hampaankoloon jäänyttä käsikirjoitusta, joita Yle ei vuosien varrella lopultakaan toteuttanut. Toinen on näytelmänä sittemmin esitetty Kuusniemi-sarjan neljäs osa, jota hän suunnitteli yhdessä ohjaaja Jukka Mäkisen kanssa, ja toinen on  Luoman Ystävätär-romaani, jonka Eija-Elina Bergholm dramatisoi ja suunnitteli ohjaamaan.

“Kyllä se vielä sen verran kalvaa, että haluasin nähdä molemmat valmiina.”

Luoma kannustaa lisäksi tyttärentytärtään Ainoa, jota hän kuvaa erittäin lahjakkaaksi, ja joka on myös innostunut kirjoittamisesta ammattina.

“En ole koskaan ajatellu, että tästä hommasta pitäisi päästä eläkkeelle. Tämä on elämäntapa. Kun on semmoiseen ammattiin päässyt, joka on ollut kuin jokin herätys itselle, ei ole kertaakaan tullut ajatusta että olisikohan sittenkin  pitänyt tehdä jotakin muuta . “

 

Kuka?

* 78- vuotias käsikirjoittaja, näytelmäkirjailija ja kirjailija.

* Syntynyt Kyyjärvellä. Eli pitkään Lahdessa, palasi maaseudulle Jokioisiin, Kiipun kylään.

* Tunnetaan erityisesti Ylelle käsikirjoittamistaan ja Jukka Mäkisen ohjaamista maalaiskomedioista eli sarjoista Vain muutaman huijarin tähden, Peräkamaripojat, Mooseksen perintö ja Turvetta ja Timantteja. Käsikirjoittanut myös Mäkisen ohjaamat sarjat, Pirunpelto ja Korpelan Kujanjuoksu.

* Kirjoittanut lukuisia romaaneja, esimerkiksi Surman suo, Valtatie 13, Palkkasoturi, Kuparitaivas Kuka viereesi jää ja Ystävätär.

* Luoman näytelmiä ovat esimeriksi Vieraas maailmas, Rakas Karjala, Väkikivi, Sillanpääasema, Väkevä maa; harmaa taivas, Akkaralli, Evakkojuna, Taistelevat koppelot, Tuplavahinko ja Amerikan Antti.

* Kirjoitti kuuden vuoden ajan Kantolan perhe -kuunnelmaa Ylelle yhdessä Sirkka Laineen, Mari Mörön ja Hannu Raittilan kanssa. 

 

Heikki Luoma..

..Vaikutuksen tehneistä suomalaisista näytelmistä

“Nummisuutarit luen vähintään kerran vuodessa, samoin Pohjalaisia. Kun ajattelee Kiven ihmisiä, jokainen sivuhenkilökin on jättiläinen. Myös Seitsemän veljestä: se maailma, jonka hän on luonut, on vertaansa vailla. Nykynäytelmistä en pysty sanomaan oikeastaan paljon mitään. Myönnän senkin, että enemmänkin pitäisi lukea uusia näytelmiä, mutta jos huomaan että en tykkää, eikä aihe vedä, en saa siitä mitään, että luen väkisin. Joku viisas ohjaaja sanoi hiljattain, että teatteri-ilmaisun olisi vihdoin päästävä eroon ihmiskeskeisestä lähestymistavasta. En ymmärrä, mistä ihmeestä draama voi kertoa ellei siitä, miten ihmiset kokevat sen mitä heille tapahtuu.”

...Alan epäkohdista

“Vaikka maalaiskomediat saivat aivan valtavia katsojalukuja, viisastelimme Mäkisen Jukan kanssa välillä että olemme Ylen ”ylenkatsotuimmat” tekijät. Ylen päättäjien palavereissa se korostui: kun tuottajamme yritti nostaa esiin meidän katsojalukujamme, ne ohitettiin melkein saman tien ja hehkutettiin jotain ”tositaidetta”edustavaa tuotantoa. Tekeekö se, että se on maalaiskomediaa tv-sarjasta huonomman  tai epätaiteellisen? Televisiosarjojakin tehdään katsojia varten. Kansan mielipide on lahjomaton, ilman heitä ei kriitikoitten kehutkaan lämmitä.”

...Näytelmäkirjailija-käsikirjoittajan eläkkeestä

“Vitsailen, näytelmiä kun kirjoitan, että kirjoitan omaa eläkettäni tässä. Miulla on kansaneläke 60 euroa kuussa. Maksoin yli 20 vuotta yrittäjäeläkettä, kun se oli pakollinen: otin pienimmän mahdollisen. Saan siitä nyt kuukausittan puhtaana vähän toista tonnia. Ylen hommat, jotka olivat suurin tulonlähteeni yli 20 vuoden ajan, hoideltiin toimitusmaksuina. Niistähän ei kerry eläkettä ollenkaan. He olivat kehittäneet tällaisen hienon systeemin. Mutta toisaalta Yle on ehdottomasti urani paras yhteistyökumppani, ja noiden tv-töitteni ansiosta minulla on ollut varaa keskittyä myös näytelmien ja romaanien kirjoittamiseen, ja uusinnoistakin saa melko hyvän korvauksen. Ajattelin, että parempi kun teen vain töitä enkä mieti eläkkeitä, näytelmät tuottaa vuosien mittaan takaisin. Näytelmistähän saa tekijänoikeuskorvauksia: kun teatteri tekee näytelmästä sovituksen, saan 12 prosenttia lipputuloista tekijänpalkkiona.”