Näytelmäkirjailija, käsikirjoittaja Veera Tyhtilä: “On ollut koskettavaa seurata, miten ihmiset haluavat tukea Ukrainaa”

Kuva: Antti Haanpää

Veera Tyhtilä lähti mukaan sananvapausjärjestö Suomen PEN:in toimintaan, kun taide ei itsessään tuntunut riittävältä tavalta käsitellä maailman tapahtumia. Viime viikot hän on välittänyt Ukrainasta haastateltavia, tietolähteitä ja kirjallisuutta sekä koordinoinut tukea maan kulttuuriväelle.
 

Viime viikot ovat olleet Veera Tyhtilälle kiireisiä ja raskaita. Tyhtilän kolmivuotinen puheenjohtajakausi sananvapausjärjestö Suomen PEN:issä on juuri päättynyt, mutta hän on edelleen aktiivisesti mukana tarjoamassa tukea Ukrainaan. 

“Minulla on paljon ystäviä ja kollegoita Ukrainassa, olen ollut heihin yhteydessä”,  Tyhtilä sanoo. 

“Teemme kaikkea, mitä voimme: välitämme tietoa ja luotettavia kanavia esimerkiksi ulkoministeriölle. Olen auttanut keskeisiä medioita löytämään tietoa ja haastateltavia. Meille tulee jatkuvasti kysymyksiä yhteistyöstä: ihmiset haluavat puhujia tilaisuuksiin, jotkut haluavat kääntää ukrainalaista kirjallisuutta tai säveltää. Pyrin yhdistämään hyviä ihmisiä toisiinsa.”

PEN auttaa myös kirjailijoita pakomatkoilla: ukrainalaiset ovat tässä vain viimeisin ryhmä.  

“Viime syksynä kun Afganistanin kriisi puhkesi, meillä oli rinki tosi monen suomalaisen järjestön kanssa, jossa soittelimme edestakaisin, että kuka pystyisi auttamaan missäkin.” 

PEN julkaisi pari päivää Venäjän hyökkäyksen alun jälkeen kirjailijoiden ja taiteilijoiden avoimen kirjeen, jossa sota tuomittiin. 

“Oli tosi liikuttavaa ja koskettavaa, kun seurasin sähköpostia, joka kilisi ja kilisi ja kilisi. Näki sen, että ihmiset haluavat auttaa”, hän sanoo. 

Myös PEN:in Ukrainan osasto on sosiaalisessa mediassa aktiivinen: facebookissa järjestetään englanninkielisiä keskustelutilaisuuksia sodasta ja julkaistaan ukrainalaisten kirjailijoiden ja runoilijoiden tekstejä tilanteesta. Jotkut ovat jääneet sotimaan, toiset paenneet maasta. 

Ukrainan-yhteyksiensä vuoksi Tyhtilä oli kenties useimpia suomalaisia vähemmän yllättynyt Venäjän hyökkäyksestä. 

“Tällä hetkellä maailma muuttuu rehellisesti vaarallisemmaksi koko ajan, mutta ei se muutos äskettäin tapahtunut. Ukrainalaiset ovat toistuvasti pyrkineet sanomaan, että tämä sota on ollut ja on edelleen, älkää antako sen harhauttaa, että se ei näy. Putin on ollut varsin johdonmukainen siinä, mitä aikoo tehdä. Hän on sanonut sen ääneen moneen kertaan, mutta koska se on ollut niin absurdia, kukaan ei ole voinut uskoa”, Tyhtilä sanoo.

“Ei Venäjän disinformaatiovaikuttaminen viime vuosina huvin vuoksi ole tapahtunut, ja pyrkimys hajauttaa länsimaiden kansoja sisäisesti.”

Ukrainan sodan vuoksi moni kulttuuri-instituutio on perunut yhteistyönsä venäläisten kanssa.

Tyhtilä tukee taloudellisen yhteistyön katkaisemista. 

“Näen, että ratkaisun täytyy syntyä Venäjän sisällä, venäläisten itsensä toimesta. Silloin on niin, että viesti pitää viedä perille kaikin mahdollisin keinoin. Taiteellista yhteistyötä on monenlaista: yhteydenpito ja tiedon välittäminen on tärkeää, mutta on eri asia tehdä esimerkiksi taloudellista yhteistyötä. Venäläinen taide ja kulttuuri on todella merkittävää, emme me siitä ole irtisanoutumassa. Haluamme viedä mahdollisimman selkeän viestin siitä, että nyt on menty jonkin rajan yli. Kyllähän sen moni siellä tietääkin.” 

Hän näkee Venäjän toiminnan osana laajempaa globaalia kontekstia, jossa aggressiivinen nationalismi nousee uhkaavasti todella monessa maassa. 

“Samanlaista ‘Make USA/Russia/Finland Great Again’ -ilmiötä näkyy Intiassa, monessa Euroopan maassa ja eri tavoilla Etelä-Amerikassa. Se on maailmanlaajuinen ilmiö. Sanotaan nyt niin, että sen lähtökohdat eivät ole hyvyyteen tai empatiaan tähtääviä. Mutta tietenkin Venäjän sotilaallinen hyökkäys itsenäiseen valtioon on aggressio aivan omalla tasollaan ja siinä aivan eri asia, kuin ideologiset puheenvuorot.”
 

Kajaanissa kasvaneen Tyhtilän elämässä on pitkään ollut kaksi selkeää kiinnostuksen kohdetta. Yhteys taiteeseen tuli kotoa: Tyhtilä on kasvanut teatteriperheessä ja muistaa vieläkin ryömineensä lapsena pitkin puvustamon lattiaa. 

Toinen intohimo on yhteiskunta. 

“Ensimmäinen kouluaine, jossa heräsin tähän oli otsikoltaan Romanian järkyttävä joulu”, Tyhtilä sanoo. 

Hän viittaa joulupäivään 1989, jolloin Romanian diktaattori Nicolae Caucescu teloitettiin kansannousun seurauksena. Tyhtilä oli 12-vuotias. 

Taiteilijoilla voi olla tärkeä rooli maailman muuttamisessa, hän näkee. 

“Ei kukaan sitä voi toiselle taiteilijalle voi ruveta määräämään, ja on ihan okei tehdä sellaista taidetta kuin itsestä kumpuaa. Ei kaikki ole yhteiskunnallista”, Tyhtilä sanoo. 

“Mutta näen sen merkityksen ihan valtavan suurena.”

Hän antaa esimerkin.  

“Vuonna 2017 Tampereen teatterikesässä oli vieraana Belarus Free Theatren Burning doors -teatteriesitys, joka oli aivan valtavan, valtavan koskettava fyysinen teatteriesitys, jossa myös ukrainalaista Oleg Setsovia puolustettiin.”

Esitys kertoi kolme tositarinaa taiteilijoiden kohtalosta diktatuurissa: Pussy Riotin Maria Alyokhinasta, venäläisestä poliittisesta taiteilijasta Petr Pavlenskysta and silloin 20 vuoden vankilatuomiota istuneesta elokuvantekijä Sentsovista. 

“Seisoin esityksen jälkeen aulassa keräämässä allekirjoituksia Sentsovin vapauttamiseksi. Se esitys oli niin vahva, että ei minun tarvinnut kuin seistä siinä. Ihmiset virtasi luo ja nyökkäsi ja allekirjoitti. Ei minun tarvinnut selittää enää kenellekään mitään”, Tyhtilä sanoo. 

Silti pelkkä taiteen kautta vaikuttaminen ei riittänyt hänelle. 

“Jossain vaiheessa tuli semmoinen olo, että en taiteella pääse riittävästi kommunikoimaan. Tuntui, että maailmassa tapahtui hirveän paljon, mutta teatteri siinä hetkessä käsitteli lähinnä teatterin tekemisen tapoja. Koin, että nyt tämä ei riitä, haluan tehdä jotain isompaa.”

Hän hakeutui sivutoimisesti opiskelemaan poliittista historiaa yliopistolle ja meni mukaan Suomen PEN:in toimintaan. Hän oli yhden kauden myös kansainvälisen PEN:in rauhankomitean varapuheenjohtaja.

Rooli toi mukanaan innostavia kokemuksia. 

“Olen käynyt Intiassa, Filippiineillä ja Meksikon alkuperäiskansojen alueella konferenssissa, jossa voi tavata kaikkialta maailmasta  kirjailijoita, jotka  puhuvat kulttuurista ja kirjallisuudesta ja rauhan rakentamisen puolesta kaikkialle maailmaan. Onhan se aika voittamaton yhdistelmä!” 

 

Aiemman haastattelun mukaan eräs kollega on kutsunut Veera Tyhtilää suomalaisen näytelmäkirjallisuuden Indiana Jonesiksi. 

Mistä nimitys on peräisin?

“Huumoriahan se toki on. Mutta se tuli siitä, kun Kansallisteatterissa harjoiteltiin näytelmääni 60 – pieni tragedia stand up -koomikosta. Olin juuri lähdössä Iraniin tekemään seuraavan jutun taustatöitä ja mainitsin, että olin sen kyseisen jutun, mitä harjoiteltiin kirjoittanut pääosin Sambiassa”, hän selittää.  

“Tykkään liikkua ja mennä, kirjoittamisen prosessi on paljon kokemista ja tekemistä, varsinainen kirjainten paperille laittaminen on vain tulos. Teen tosi paljon taustatöitä.”

Kansainvälisyyden ja yhteiskunnallisuuden lisäksi Tyhtilän työtä leimaa monialaisuus. Hän on kirjoittanut innostuneita arvioita keränneitä näytelmiä ja musikaaleja, tehnyt elokuvakäsikirjoituksia, dramatisoinut Sofi Oksasen romaanin Baby Jane elokuvaksi, kirjoittanut esseitä ja runoja, käsikirjoittanut tanssiteatteria, opettanut ja ohjannut musiikkivideon. Nuorempana Tyhtilä keräsi kokemusta myös alan teknisistä töistä. Nyt työn alla on kaksi pitkän elokuvan käsikirjoitusta, ensi talvena teatteri Siperiassa esitettävä näytelmä sekä romaani. 

Teoksissaan Tyhtilä on käsitellyt niin ikääntymistä, äidin ja lapsen suhdetta, talousteoriaa kuin Kolmas nainen -yhtyeen sanoituksiakin. Parhaillaan hän suunnittelee teosta, joka perustuu Suomen ihmisoikeushistoriaan. Vaihtelu tekee hyvää, hän sanoo. 

“Minut se pitää hereillä. Pyrin aina ottamaan sellaisen aiheen tai käsittelytavan, joka voi viedä minut jollekin uudelle osaamisen tai kokemuksen alalle, jotten rupea toistamaan itseäni. Uskon, että koko kirjoittamisen prosessi lähtee siitä, että tekee havainnon maailmasta, ja lähtee kysymyksen kautta – ja aina kun kirjoittaa kysymyksen kautta, spontaanisuus ja prosessi välittyy lopputulokseen. Silloin sillä on merkitystä. Haaste ja uuden opettelu ei ole ainoastaan mielenkiintoista, vaan olennaista.”

Työssä on häivähdys tunteesta, jota Tyhtilä kuvasi vuonna 2011 kirjoittamassaan Luoteisväylä-nimisessä musikaalissa. 

“Perehdyin purjehtijoihin, jotka purjehtivat pohjoiseen etsimään sieltä merireittiä eli Luoteisväylää. Ajatus siitä, että jossain vaiheessa ne purjehtivat kartan rajan yli – se etsimisen, tiedonjanon sekä siihen liittyvien pelkojen ja haaveiden ja toiveiden lataus on tosi kiinnostava.”

Teostensa moninaisuudesta Tyhtilä löytää silti punaisen langan, joka vähän hämää häntä. 

“Kirjoitin omiin muistikirjoihini vähän aikaa sitten, että miksi ihmeessä minulla aina toistuu tietyt teemat: miten ihmiset manipuloivat toisiaan, missä kohti menee hyvyyden ja pahuuden raja ja miten ihmiset testaavat sitä toisissaan. Kirjoitin miten vain, niin jotenkin ne aina tulevat sieltä. Vaikka ihmiskuvani ei ole pessimistinen: uskon ihmisiin ja empatiaan.”

 

Vuoden 2020 alussa Veera Tyhtilän elämänmittainen unelma toteutui: hänen näytelmänsä Usko, toivo, huijaus sai ensi-iltansa Ryhmäteatterissa. Se ehti saada innostuneet arviot, mutta esityksiä oli takana vain reilun kuukauden verran, kun korona iski.

“Se oli iso isku tuloihin. Kukaan ei myöskään oikein pandemian takia tilannut mitään, kaikki siirtyi. Siinä piti sitten keksiä jotain ihan uutta, samaan aikaan kun pitää kotikoulua lapselle. On ollut kieltämättä todella raskasta.”

Tyhtilä keksi monenlaista tekemistä: hänellä on nykyään CV:ssä erillinen osio korona-ajan aikaansaannoksille. 

“Se on tavallaan osoitus siitä, ettei taidekenttä ole täällä maannut sohvalla ja odottanut että jotain tapahtuisi, vaan me ollaan tehty hirveästi. Osasta maksettiin, osa tehtiin ilmaiseksi tai pienillä palkkioilla.”

PEN-puheenjohtajuuden lopetus tuli kuitenkin hyvään hetkeen, Tyhtilä sanoo. 

“On pakko myös miettiä omaa selviämistä pandemian jälkeen. Koska  ihmisoikeustyö on vapaaehtoistyötä, välillä on pakko tehdä myös palkkatöitä.”

Yhteiskunnallista osallistumista hän ei aio lopettaa. 

“Se on hirveän selkeä osa minua. Haluan tehdä taidetta ja yhteiskunnallista vaikuttamista. Minusta olisi mukavaa olla esimerkiksi ulkoministeriössä töissä ja tehdä samalla taiteen alan töitä.”

“Se on tähtäin. En ole kysynyt tästä vielä ulkoministeriön mielipidettä”, hän nauraa. 
 

**
 

KUKA?

Veera Tyhtilä tunnetaan näytelmistään 60 – pieni tragedia stand up -koomikosta; Deadline, Usko, toivo, huijaus ja Voodooluu; musikaaleistaan Teuvo, Luoteisväylä ja Tästä asti aikaa sekä tanssiteatteriesitysten Dividual ja Yhteinen iho käsikirjoituksista. Hän on käsikirjoittanut elokuvat Long Way Down ja Crow Lake sekä dramatisoinut elokuvan Baby Jane.  

 

**

 

Veera Tyhtilä…

 

…Vaikutuksen tehneistä suomalaisista näytelmistä ja käsikirjoituksista

…”Olen Kajaanista kotoisin: Kajaanin teatterin historia on rikasta ja mielikuvituksellista, kuten nykyinenkin ohjelmisto. Muistan sieltä hetkiä niin lasten kuin aikuisten teatterista. Q-teatterin 90-luku oli vaikuttava, se oli niitä aikoja kun päätin lähteä alalle. Pidin esimerkiksi Antti Raivion näytelmistä Huokausten laakso ja Pirun kaunis tyttö. Uusimmista innostaa Kansallisteatterin dramaturgi Minna Leinon kaikki erilaiset kokeilut, siinä on uutta etsiviä suuntia. Elokuvista Iiro Küttnerin käsikirjoittama Tuhlaajapoika oli aikoinaan sellainen, joka sysäsi elokuvakäsikirjoittamisen suuntaan. Se osoitti, miten monenlainen on mahdollista. Samoin Auli Mantilan Neitoperho.” 
 

…Alan epäkohdista

“Näytelmäkirjailijan keskipalkka on todella matala, naurettavuuteen asti. Jotta voisi järkevästi selvitä, pitäisi olla yksi suuren näyttämön ensi-ilta vuodessa. Mutta suuria näyttämöitä ei ole niin paljon. Erilaisia malleja on suunniteltu 70-80-luvulta asti tätä korjaamaan, mutta jostain syystä se ei ole korjaantunut.

Lisäksi vaihtelee tosi paljon, millä tapaa näytelmäkirjailija on osa ryhmää tai yhteisöä: monesti on niin, että tupsahdan paikalle enkä tiedä kuka kukin on, eikä ihmisiä välttämättä muisteta esitellä minulle. Parhaita kokemuksia ovat ne, kun on saanut käydä yhteisöllisiä keskusteluja näyttelijöiden kanssa.” 

 

…Itseään juuri nyt kiinnostavista aiheista

“Minulla on näissä aika laaja otanta. Sellainen pienen ihmisen suojeleminen on aina näkynyt mun jutuissa. Mutta haluaisin myös uudistaa maailmantalouden kattorakenteen! Olen kiinnostunut siitä, mitä Kiina suunnittelee seuraavina askelina. Ja olen kiinnostunut ihmisoikeuksien historiasta Suomessa ja maailmalla.”

Haastattelu tehtiin 7.3.2022

TEKSTI: KATI PIETARINEN