Lea-finalistit haastattelussa - Taina Latvala: ”Saisko Kekkosesta jotain?”



Kirjailija Taina Latvalalle on luontaista käsitellä vaikeita asioita huumorin keinoin. Kekkosen tyttäreen Latvala on rakentanut hulvattoman identiteettimyllerryksen.


Taina Latvala on helsinkiläinen, alun perin Lapualta kotoisin oleva kirjailija, joka on tunnettu romaaneistaan sekä Vaasan kaupunginteatteriin kirjoittamistaan näytelmistä. Kirjailijan esikoisromaani Arvostelukappale voitti Kalevi Jäntin palkinnon vuonna 2007. Elokuussa Latvalalta ilmestyi uusin romaani Torinon enkeli, joka käsittelee perheen perustamiseen liittyviä teemoja.

Latvala on koulutustaustaltaan filosofian maisteri ja valmistunut 2008 Helsingin yliopistosta pääaineenaan kotimainen kirjallisuus. Lisäksi takana ovat parivuotiset elokuvakäsikirjoittamisen maisteriopinnot, jotka Latvalan mukaan valmensivat hyvin draaman kirjoittamiseen ja näytelmien tekemiseen.

 
MAIJA   Nyt, tuata. Olis varmahan parasta,   
        notta mä kerron teille kaikille,     
        kuinka arvokas tämä taloo on, ja     
        minkälaasta porukkaa näillä markiilla
        on liikkunu. (juhlallinen tauko)     
        Asia on nimittäin niin, että... täs  
        tuvas on läsnä tälläkin hetkellä...  
        Kekkosen jäläkeläänen.               



Kekkosen tytär on neljäs näytelmä, jonka Latvala on tehnyt Vaasan kaupunginteatteriin. Yhteistyö alkoi vuonna 2013, kun teatterin silloinen johtaja Erik Kiviniemi soitti kysyäkseen, voisiko Latvalan romaanista Välimatka tehdä näytelmän.

— Olin ajatuksesta heti innoissani. Pyysin, voisinko dramatisoida teoksen, koska olin suorittanut käsikirjoittamisen opinnot ja olin aina haaveillut näytelmän kirjoittamisesta. Olin edellisenä kesänä valmistunut koulusta ja halusin hyödyntää opintojani. Se kävi hyvin teatterille, ja rupesin dramatisoimaan romaania. Niin alkoi meidän yhteistyömme.

Latvalan mukaan Vaasan kaupunginteatterin yleisöön vetoaa paikallisuus, joka on muodostunut keskeiseksi osaksi hänen tähänastisista näytelmätuotantoaan.

— Näytelmissäni on tietynlaista pohjalaista mentaliteettia ja huumoria. Niissä näkyy huumorin ja haikeuden yhdistelmä sekä rikas etäläpohjalainen murre, minun oma äidinkieleni. Olen saanut toteuttaa murrettani tosi paljon näytelmissä. Vaikka olen asunut Helsingissä jo pitkään, puhun edelleen paljon murretta, etenkin tuttujen ihmisten kanssa. On ollut hauskaa saada hyödyntää kaikkia pohjalaisia sanontoja, joita olen elämän varrella kuullut.


”Saisko Kekkosesta jotain?”

Kekkosen tytär sai ensisysäyksensä, kun Erik Kiviniemi kysyi Latvalalta, että ”saisko Kekkosesta jotain”.

— Hän heitti tämän ajatuksen puhelinkeskustelun aikana, ja sitä kautta sain sitten idean, Latvala sanoo.

Se, miten Kekkonen olisi läsnä teoksessa, ei ollut Latvalalle heti selvää. Teatterin puolelta sanottiin, että näköispatsasta ei tarvitse tehdä – Latvala sai vapaat kädet. Vaikka näytelmä sijoittuu nykyaikaan Pohjanmaalle, kirjailija kuitenkin teki laajaa taustatyötä tutustuakseen tarkemmin Urho Kekkosen elämään.

—Lainasin kirjastosta jonkin Kekkosen muistelmateoksen ja luin hänestä tehtyjä artikkelikokoelmia ja muita teoksia. Selvitin, mikä oli hänen tapansa puhua, jotta saisin näytelmään mausteeksi joitakin Kekkosen sutkautuksia. Prosessista jäi mieleen myös anekdootteja, kuten ”hän joi mielellään maitoa ja piimää sekoitettuna” tai ”hänen lempiruokansa oli lahnanpääkeitto”. Hain yksityiskohtia, jotka voisivat olla mielenkiintoisia näytelmässä. Taustatyön tekeminen näytelmää varten muistuttaa sikäli hiukan toimittajan työtä, että kirjailijan täytyy tietää aiheestaan paljon enemmän kuin mitä lopulta sitten itse juttuun päätyy.

Teoksen asettelu ja henkilöhahmot hakivat myös jonkin aikaa lopullista muotoaan. Esimerkiksi päähenkilö vaihtuikin kirjoitustyön kuluessa naiseksi, ja stereotyyppisiä roolihahmojen ominaisuuksia sekä asetelmia poistettiin.

Kekkosen tytär oli jännä prosessi siinä mielessä, että alun perin näytelmän työnimi oli Kekkosen poika tai Kekkosen poikia. Päähenkilönä oli aluksi mies, joka saa kuulla, että hän onkin Kekkosen jälkeläinen. Minulla oli kuitenkin tuolloin jotenkin etäinen tunne päähenkilöön tekstiä kirjoittaessa. Tuntui, että tuossa alkuvaiheen versiossa äijät tekivät politiikkaa ja naiset kökkivät keittiössä.

Kirjailija korostaa, miten tärkeää prosessin aikana oli keskustella muiden kanssa teoksen etenemisestä. Keskustelun myötä Latvala löysi läheisemmän suhteen näytelmän hahmoihin, ja kirjoittaminen alkoi tuntua luontevalta.

— Puhuin näytelmästä historiantutkija Teppo Ylitalolle, jota haastattelin taustatyötä tehdessä. Hän kysyi, onko päähenkilön pakko olla Kekkosen poika, että voisiko se olla Kekkosen tytär. Ihmettelin, miten minä en ollut tullut ajatelleeksi tätä itse naisena jo alun perin! Se mullisti aivan täysin koko ajatusmaailman tästä näytelmästä, ja asetelmat muuttuivat raikkaammiksi.

 
Henkilöhahmot rakentavat näytelmää

— Yhteistä näytelmilleni ja kirjoilleni on se, että minua kiinnostavat ihminen, ihmissuhteet ja perhe. Olen todella henkilöhahmolähtöinen kirjoittaja. En lähde kirjoittamaan niinkään teema tai aihe edellä, vaan enemmänkin ajatuksella, että ”mitä jos olisikin kaksi veljestä, joille tapahtuu jotain” tai ”vaikkapa äiti ja tytär, jotka kohtaavat tietynlaisessa tilanteessa”.

Taina Latvalalle on tärkeää, että hahmojen välillä on selkeä kontrasti; että hahmot ovat keskenään erilaisia esimerkiksi luonteen tai muun taustansa kautta.

— Siten hahmojen välille syntyy enemmän draamaa ja konfliktia, jota on tärkeää olla jokaisessa kohtauksessa. Kekkosen tyttären päähenkilö Katariina ”Kata” Vähä-Peltola on näytelmän alussa sydänsurujen takia jäänyt pois työpaikastaan, jossa rakkauden kohde Pertti Herrala on. Kata on hukassa ja jossain määrin vetäytyneessä tilassa miettien, minne hän suuntaisi elämässään. Katan serkku, Jarkko Sutinen taas on hyvin voimakkaasti eteenpäin menevä ja dynaaminen hahmo, jolla on monta rautaa tulessa. Sutisen hahmolla on tärkeä rooli tapahtumien eteenpäin viemisessä ja Katan saamisessa pois jumiutuneesta tilasta.

Myös kodinhoitaja Vladimir Zaitzevin hahmo oli alun perin nainen. Latvala muistelee, että hän oli teoksen ensimmäisessä kirjoitusvaiheessa ollut kehittelemässä kodinhoitajan ja päähenkilön välille romanssia.

— Kodinhoitaja muuttui lopulta mieheksi. Sitten tajusin, että Sutisen ja Vladimirin välillä on jännite. Olen kiinnostunut ihmisten välisistä sanattomista jännitteistä. Niistä piilotetuista ja tukahdutetuista tunteista, joita henkilö ei pysty sanomaan ääneen. Siitä, kuinka ne sitten tihkuvat rivien väleistä. On todella haastavaa ja hienoa kirjoittaa sellaista dialogia, jossa on riittävästi alatekstiä. Eiväthän ihmiset normaalistikaan aina puhu asioita suoraan, vaan puhutaankin ihan jostain muusta – ja pinnan alla kuohuvat ne todelliset tunteet ja asiat, joista pitäisi keskustella.

Latvala kertoo, miten teoksen teemat alkoivat nousta esiin lopullisten hahmoasetelmien ollessa valmiit. Kirjailijalle oli inspiroivaa kirjoittamisprosessissa teoksen dramaturgin Outi Rossin havainto itseksi tulemisen teemasta. Lisäksi Kekkosen tyttäressä kantavaksi teemaksi muodostui omien rajojen asettaminen ja sen tunnistaminen, että mitä haluaa elämällään tehdä. Myös poliittinen valtapeli on näytelmässä väistämättä läsnä, kun valtakuntaan ryhdytään valitsemaan uutta presidenttiä.

— Näytelmässä käsitellään paljon myös valheen ja totuuden merkitystä. Miten tärkeää on olla rehellinen niin muille kuin itselleenkin. Näytelmässä on myös paljon käänteitä ja yllätyksiä, se menee kuin juna eteenpäin. Välillä kirjailijanakin saa yllättyä! Parastahan on, kun henkilöhahmot alkavat elää omaa elämäänsä ja viedä tarinaa omaan suuntaansa.
Junan kaltainen eteneminen on Taina Latvalalta hyvin osuva kuvaus hänen napakasta tavastaan kirjoittaa käänteitä ja humoristista dialogia. Kirjailija toteaa, että vaikka teos on humoristinen, ei se kuitenkaan ole farssi. Huumori kumpuaa syvemmistä teemoista ja kysymyksistä.

— Hain komediallisuutta älyttömistä tilanteista, joihin nämä ihmiset joutuvat, ja mihin he tavallaan ovat asettaneet itsensä. Pieni, viaton lause voi aloittaa valtavan mullistuksen koko yhteisössä. Miten esimerkiksi Maija-äiti tulee sanoneeksi Katalle, että ”on hyvin torennäkööstä, että Kekkonen on sun isäs”. Hän yrittää nostaa Katariinaa suosta omalla tavallaan. Se aiheuttaa valtavan aallon yhteisössä ja vaikuttaa kaikkiin niihin ihmisiin. Olen joskus haastatellut sarjakuvataiteilija Juba Tuomolaa, joka sanoi hyvin, että ”huumori ei synny hauskasta, vaan tuskasta ja kärsimyksestä”. Minulle on luontevaa tuoda huumoria teoksiin, koska olen itse sellainen ihminen, että huumori auttaa monissa vaikeissa tilanteissa. Sama asia pätee Kekkosen tyttäreen. Ihmisten välillä on isoja juttuja, on tapahtunut kivuliaita asioita. Huumori tuo tarinaan keveyttä ja voimaa.

 
Jokerina: Millaisen näytelmän haluaisit seuraavaksi kirjoittaa?

— Olen pyöritellyt mielessäni erilaisia ideoita, joista osassa eteläpohjalaisuus on vahvasti läsnä, osa puolestaan on aivan toisentyyppisiä. Tällä hetkellä minua kiehtoo eniten puhdasverinen, universaaleihin aiheisiin keskittyvä ihmissuhdedraama – esimerkiksi sellainen, jossa käsitellään kolmiodraamaa tuoreella tavalla. Jotain uutta olen jo naputellutkin! Parisuhde ja siihen liittyvät teemat kiinnostavat. Mukana voisi kuitenkin olla myös huumoria ja komediallisuutta. Minulle on tärkeää, että teos tuntuu jossain sydämen pohjassa ja että se herättää katsojassa aitoja tunteita ja tunnistamisen kokemuksia.