Ajankohtaista

Svenska Litteratursällskapet on palkinnut mm. dramaturgi Harriet Nylund-Donnerin hänen pitkäaikaisista ansioistaan Åbo Svenska Teaternissa, sekä näyttelijä-kirjailija Anders Larssonin novellikokoelmasta Din klara sol.
LEHDISTÖTIEDOTE 31.1.2008 JULKAISUVAPAA Maria Kilven ’Harmin paikka’ jatkaa menestystään Keski-Euroopassa
TIEDOTE 29.1.2008 VAPAA JULKAISTAVAKSI Taiteilijoiden ja tutkijoiden edustajat marssivat ulos TEM:n tilaisuudesta Joukko keskeisten taiteilija- ja tutkijajärjestöjen edustajia marssi ulos työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) järjestämästä kuulemistilaisuudesta tiistaina.
Näytelmäkirjailija ja ohjaaja Sirkku Peltola otti maanantaina 28.1. klo 15 Tampereen Työväen Teatterissa vastaan Kalle Kaiharin kulttuuripalkinnon vuoden 2007 tamperelaisesta kulttuuriteosta.
LEHDISTÖTIEDOTE 14.1.2008 JULKAISUVAPAA Näytelmät.fi mullistanut kotimaisen näytelmävälityksen
Kannatamme ajatusta, jonka mukaan pääkaupunkiseudulla olisi kolme yliopistoa: Helsingin yliopisto, Innovaatioyliopisto ja Helsingin taideyliopisto. Erityisesti annamme tukemme suunnitelmalle yhdistää Teatterikorkeakoulu Elokuva-ja lavastustaiteen osaston kanssa.
LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa 21.12.2007 Syksy suomalaisten näytelmien voittokulkua Virossa
Liiton toimisto toivottaa kaikille oikein hyvää joulua! Olemme joulukorttien lähettämisen sijaan tänä vuonna lahjoittaneet korttien lähetykseen liittyvien kustannusten summan Pelastakaa Lapset ry:lle.
Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on nimennyt tämän vuoden Suomi-palkinnon saajat. Viisinimisessä listassa on mukana Suomen Näytelmäkirjailijaliiton jäsen, kääntäjä ja kirjailija Lars Huldén.
Suomen Näytelmäkirjailijaliiton vuodesta 1975 jakama "Kiitoksia kotimaisesta näytelmästä" -adressi luovutettiin aikaisemmin tänään Joensuun Kaupunginteatterille vuoden 2006 osalta.

Pages