2013

Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n toimisto on kiinni 28.3.-1.4 välisen ajan ja palvelee jälleen normaalisti 2.4 alkaen.
Vuoden 2012 Lea-palkinnon voittaja on Paula Salminen näytelmällä 13 uponnutta vuotta. Vuoden parhaasta näytelmäteoksesta myönnettävä palkinto ojennettiin Salmiselle osana sunnuntain Thalia-gaalaa, jossa palkittiin myös muita näyttämötaiteen tekijöitä, produktioita ja ilmiöitä.
Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry – Finlands Dramatiker och Manusförfattare rf:n uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu helsinkiläinen Jukka Asikainen.
Kultainen Venla-palkittu Petja Peltomaa on valittu Käsikirjoittajien Killan uudeksi puheenjohtajaksi vuodelle 2013. Petja Peltomaa on helsinkiläinen käsikirjoittaja, joka vastikään palkittiin Vuoden käsikirjoittaja -tunnustuksella tv-sarjasta Kimmo.
Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry on jakanut vuoden parhaan näytelmän palkitsevaa Lea-palkintoa vuodesta 1985 lähtien.
Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n toimiston aukioloajat ovat muuttuneet. Olemme jatkossa auki ma-to klo 10-15. Toivotamme kaikille oikein hyvää alkanutta vuotta!Mercurial Superfly High

Pages