|
|
|
|
|
|
|
|
Tekijänoikeus näytelmäkirjailijan ja
käsikirjoittajan näkökulmasta
Miten
ja kenelle tekijänoikeus syntyy?
Sillä, joka on luonut
kirjallisen teoksen, on tekijänoikeus teokseen. Tekijänoikeus syntyy
samanaikaisesti teoksen kanssa. Tekijänoikeuden saa itsenäisen ja
omaperäisen teoksen luonut henkilö eikä teoksen rekisteröintiä tarvita.
Teoksia ovat esimerkiksi käsikirjoitukset, kirjat, näytelmät, tv-ohjelmat
ja elokuvat. Tieto, idea tai rakenne ei saa tekijänoikeudellista suojaa.
Tekijänoikeus voi syntyä vain luonnolliselle henkilölle eli ihmiselle, ei
koskaan juridiselle henkilölle, kuten yritykselle.
Mitä
tekijänoikeus suojaa?
Tekijänoikeus antaa luovan
teoksen tekijälle yksinoikeuden määrätä teoksensa käytöstä. Ilman tekijän
lupaa teoksesta ei saa valmistaa kappaleita eikä sitä saa esittää tai
julkisesti näyttää tai myydä, lainata tai vuokrata yleisölle. Teosta ei
saa myöskään saattaa yleisön saataville muunneltuna, sovitettuna tai
käännöksenä ilman tekijän lupaa.
Mikä
on suojan kesto?
Tekijänoikeus on voimassa niin kauan kuin
tekijä elää ja 70 vuoden ajan hänen kuolinvuotensa päättymisestä.
Tekijänoikeus on henkistä omaisuutta, joka periytyy samalla tavoin kuin
muukin omaisuus. Jos tekijä on kuollut ja kuolemasta on kulunut vähemmän
kuin 70 vuotta, teoksen käyttöön on siis saatava lupa oikeudenhaltijalta.
TEKIJÄNOIKEUS:
TALOUDELLISET JA MORAALISET OIKEUDET
Mitä
tekijänoikeus on?
Tekijänoikeus koostuu erilaisista
oikeuksista, jotka ovat laadultaan (a) taloudellisia tai (b) moraalisia:
Taloudelliset
oikeudet ovat tekijän yksinoikeuksia, joista siis ainoastaan tekijä voi
määrätä. Taloudellisiin oikeuksiin kuuluu (1) kappaleiden valmistaminen ja
(2) teoksen saattaminen yleisön saataviin.
Moraalisten
oikeudet on tarkoitettu suojaamaan tekijän persoonallisuutta. Moraalisiin
oikeuksiin kuuluu (1) isyysoikeus ja (2) respektioikeus.
Taloudelliset
oikeudet
Kappaleiden valmistaminen tarkoittaa teoksen
aineellistamista eli fyysisen muodon antamista teokselle, kuten
kirjallisten teosten osalta käsikirjoitus ja kirja tai esim. elokuvan ja
ohjelman osalta tallenne. Kappaleen valmistamisena pidetään sen
valmistamista kokonaan tai osittain ja millä keinolla ja missä muodossa
tahansa.
Teoksen saattaminen yleisön saataviin tarkoittaa
kirjallisten teosten osalta teoksen välittämistä yleisölle, julkista
esittämistä tai teoksen levittämistä yleisön keskuuteen. Teoksen
välittämiseen yleisölle sisältyy myös yleisön mahdollisuus saada teos
saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana.
Teoksen julkinen esittäminen on muuta kuin teoksen esittämistä
yksityisessä käytössä eli esimerkiksi teoksen esittäminen teatterissa on
teoksen julkista esittämistä. Tilaisuus, jossa on yleisöä ja johon kuka
tahansa voi osallistua, on julkinen riippumatta siitä, kuinka moni saapuu
paikalle tai peritäänkö tilaisuuteen pääsymaksu vai ei. Teoksen
levittäminen yleisön keskuuteen voi tapahtua esimerkiksi tarjoamalla
teoksen kappale myytäväksi, vuokrattavaksi tai lainattavaksi. Tämä teoksen
levittäminen yleensä kytkeytyy kappaleiden valmistamiseen.
Moraaliset
oikeudet
Isyysoikeuden nojalla tekijä on ilmoitettava sillä
tavoin kuin hyvä tapa vaatii, kun edellä mainittuja taloudellisia
oikeuksia hyödynnetään. Nimen ilmoitusvelvollisuus ei siis ole ehdoton,
koska joissakin tapauksissa nimen ilmoittaminen on hankalaa, mutta
esimerkiksi kirjassa tulee tekijän nimi mainita, teatteriesityksien osalta
tekijän nimi tulee mainita ohjelmassa, televisiolähetyksien osalta
kuulutuksissa tai lopputeksteissä, elokuvien osalta alku- tai
lopputeksteissä, jne.
Respektioikeus tarkoittaa tekijälle
kuuluvaa oikeutta vastustaa teoksensa sellaista muuttamista ja saattamista
yleisön saataviin, joka loukkaa tekijänkunniaa eli tekijän kirjallista
arvoa tai omalaatuisuutta. Tekijänkunniaa loukkaavaa teoksen muuttamista
voi olla esimerkiksi kirjallisen teoksen julkaiseminen typistettynä
versiona tai ala-arvoisena käännöksenä. Tekijänkunniaa loukkaava teoksen
saattaminen yleisön saataviin voi tapahtua esimerkiksi silloin, kun
näytelmäteos esitetään tekijää loukkaavassa muodossa tai yhteydessä.
Jälkimmäisestä esimerkkinä tapaus, että tietyn ideologian mukainen teos
esitetään vastakkaista ideologiaa edustavassa tilaisuudessa.
TEKIJÄNOIKEUDEN
SIIRTYMINEN
Tekijänoikeuden kokonais-
ja osittaisluovutus
Tekijänoikeus voidaan luovuttaa kokonaan
(tekijänoikeus) tai osittain (käyttöoikeudet).
Kun
tekijä luovuttaa tekijänoikeutensa teokseensa kokonaisuudessaan, tekijä
luovuttaa kaikki taloudelliset yksinoikeutensa teoksensa osalta.
Moraalisia oikeuksiaan tekijä ei voi kokonaan tehokkaasti luovuttaa eli
tekijän isyysoikeutta ja respektioikeutta on Suomen lain alla
kunnioitettava.
Kun tekijä luovuttaa tekijänoikeutensa teokseensa
osittain, tekijä myöntää jonkin oikeuden teokseensa, esimerkiksi
käyttöluvan, yksinoikeutena tai rinnakkaisena. Jos ei toisin ole sovittu,
ei se, jolle tekijänoikeus on luovutettu, saa muuttaa teosta eikä
luovuttaa oikeutta toiselle.
Tekijänoikeus
ja käyttöoikeudet käytännön valossa
Kun
esimerkiksi käsikirjoittaja luovuttaa tekijänoikeutensa käsikirjoitukseen
kokonaisuudessaan jollekin taholle, esimerkiksi tuottajalle tai
teatterille, käsikirjoittaja luovuttaa tällöin kaikki taloudelliset
yksinoikeutensa käsikirjoituksensa osalta. Näin ollen sillä, joka
tekijänoikeuden saa, on oikeus hyödyntää käsikirjoituksen taloudellisia
oikeuksia haluamallaan tavalla, esimerkiksi tuottajalla on oikeus tuottaa
käsikirjoituksen pohjalta elokuva, tv-ohjelma, näytelmä, ym. ja muutoin
hyödyntää käsikirjoitusta.
Kun käsikirjoittaja
luovuttaa tekijänoikeutensa käsikirjoitukseen osittain, käsikirjoittaja
luovuttaa jollekin taholle, esimerkiksi tuottajalle tai teatterille,
tietyn rajatun käyttöoikeuden käsikirjoitukseen. Käsikirjoittaja voi
luovuttaa käsikirjoituksensa osalta oikeuden tehdä käsikirjoituksen
pohjalta esimerkiksi elokuva, tv-ohjelma, näytelmä, kirja, sarjakuva tai
peli, muttei niitä kaikkia. Näin ollen käsikirjoittaja säilyttää muut kuin
nimenomaisesti luovutetut käyttöoikeudet itsellään. Tällainen luovutettava
käyttöoikeus voi olla yksinoikeus tai ei-yksinoikeus. Esimerkiksi kun
sovitaan käsikirjoituksen elokuvausoikeuksista, tuottaja haluaa
käyttöoikeuden tuottaa käsikirjoituksen pohjalta elokuvan yksinoikeudella,
jottei kellään toisella tuottajalla voi olla oikeutta tuottaa saman
käsikirjoituksen pohjalta elokuvaa. Toisaalta jos esimerkiksi joku
teatteri on kiinnostunut esittämään näytelmäkäsikirjoituksen pohjalta
teatteriesityksen, harvemmin on perusteltua, että tämän käyttöoikeuden
tulisi olla yksinoikeus, koska käsikirjoittaja haluaa myöntää vastaavan
käyttöoikeuden useimmiten myös muille teattereille. Tällöin ei ole kyse
yksinoikeudesta vaan käyttöoikeudesta, joka voidaan myöntää useammalle
taholle. Tästä on kyse myös Suomen näytelmäkirjailijaliitto ry:n valvoessa
näytelmien tekijänoikeuksia esitysoikeuksien osalta. Suomen
näytelmäkirjailijaliitto ry myöntää esitysoikeuksia eli käyttöoikeuksia
useille tahoille, jolloin ei ole kyse yksinoikeudesta.
Tekijänoikeuden
luovutukselle ei ole säädetty mitään määrättyä muotoa eli luovutukset
voivat tapahtua suullisesti tai kirjallisesti, joten tekijänoikeuksien ja
käyttöoikeuksien luovutusten osalta on syytä olla varovainen.
ALAN
ERITYISPIIRTEITÄ
Käsikirjoituksen
tekijänoikeudet vs. elokuvan/tv-ohjelman tekijänoikeudet
Käsikirjoituksen
pohjalta valmistettava elokuva/tv-ohjelma on itsessään
tekijänoikeudellinen teos, jonka luomiseen osallistuu useita henkilöitä,
kuten esimerkiksi käsikirjoittaja, ohjaaja, kuvaaja, lavastaja ja
leikkaaja. Tekijänoikeus kuuluu tällöin yhteisesti kaikille tekijöille
eikä osallisten panoksia voida erottaa. Jotta elokuva/tv-ohjelma olisi
esitettävissä, levitettävissä ja muutoin hyödynnettävissä, on
tarkoituksenmukaista, että yksi taho, pääsääntöisesti tuottaja, voi
lähtökohtaisesti määrätä elokuvan/tv-ohjelman oikeuksien käytöstä. Tämän
johdosta käsikirjoitussopimuksissa tuottaja haluaa myös käsikirjoittajan
luovuttavan oikeuksiaan elokuvaan/tv-ohjelmaan.
Sovittaessa
käsikirjoituksen oikeuksista on tärkeää erottaa toisistaan
käsikirjoituksen tekijänoikeudet ja elokuvan/tv-ohjelman tekijänoikeudet.
Ensiksi, jotta elokuva/tv-ohjelma on mahdollista tehdä, käsikirjoittajan
ja tuottajan tulee sopia käsikirjoituksen osalta oikeudesta tuottaa
käsikirjoituksen pohjalta elokuva/tv-ohjelma. Käsikirjoittajasta ja
tuottajasta riippuen nämä voivat sopia myös muista käsikirjoituksen
käyttöoikeuksista. Toiseksi, jotta elokuva/tv-ohjelma on mahdollista
esittää, levittää tai muutoin hyödyntää, käsikirjoittajan ja tuottajan
tulee sopia käsikirjoittajalle yhtenä osallistujana syntyvistä oikeuksista
elokuvaan/tv-ohjelmaan. Useimmiten on tarkoituksenmukaista, että
käsikirjoittaja luovuttaa tuottajalle tekijänoikeusosuutensa taloudelliset
oikeudet itse elokuvaan/tv-ohjelmaan, jotta tuottaja voisi sitä
taloudellisesti hyödyntää parhaan kykynsä mukaan esittämällä
elokuvaa/tv-ohjelmaa ja valmistamalla siitä kappaleita ja levittämällä
näitä tallennekappaleita. Toisaalta käsikirjoittaja ja tuottaja voivat
sopia käsikirjoittajalle maksettavista rojaltikorvauksista tuottajan
elokuvan/tv-ohjelman myynnistä saamista tuloista.
Tekijänoikeuden
rajoitukset
Tekijänoikeutta on rajoitettu eri tavoin
tiettyjä nimenomaisia käyttötarkoituksia varten, joita ovat esimerkiksi
tietyin ehdoin tapahtuva tilapäinen kappaleen valmistaminen, valmistaminen
yksityiseen käyttöön, valokopiointi, sisäinen tiedotuskäyttö, teosten
käyttäminen opetustoiminnassa ja tieteellisessä tutkimuksessa, kappaleiden
valmistaminen eräissä laitoksissa, teosten kappaleiden valmistaminen
yleisölle ja teosten välittäminen yleisölle sekä teosten käyttäminen
vapaakappalekirjastoissa ja sopimuslisenssin nojalla.
Optio-oikeus
Käsikirjoituksen
tai kirjan optio-oikeus tarkoittaa oikeuden haltijan, kuten tuottajan,
hankkimaa oikeutta (pääsääntöisesti yksinoikeutta) lunastaa option
voimassaoloaikana oikeus valmistaa tietyn käsikirjoituksen tai kirjan
pohjalta ohjelma, elokuva, esitys, tms.
Novelisaatio-oikeus
Novelisaatio-oikeus
tarkoittaa oikeutta valmistaa kirja jonkun elokuvan ja sen
käsikirjoituksen pohjalta.
Jälkiperäisteosten
tekijänoikeussuoja
Alkuperäisteosten lisäksi
tekijänoikeussuojaa saavat myös ns. jälkiperäisteokset, kuten käännös,
muunnelma ja kokoomateos. Samoin kuin alkuperäisteoksen, myös
jälkiperäisteoksen pitää olla itsenäinen ja henkilöllisen leiman omaava
tullakseen osalliseksi tekijänoikeussuojasta.
Kääntäjän
tekijänoikeus
Kun teos käännetään toiselle kielelle,
kääntäjällä on tekijänoikeus omaan panokseensa, mutta hänellä ei ole
oikeutta määrätä siitä tavalla, joka loukkaa tekijänoikeutta
alkuperäisteokseen eli kääntäjän oikeus riippuu käännettävän teoksen
tekijänoikeudenhaltijan suostumuksesta ja lisäksi käännöksen tulee olla
itsenäinen ja henkilöllisen leiman omaava.
Dramatisointi
Kun
teoksesta tehdään muunnelma, esimerkiksi kirjat dramatisoidaan näytelmiksi
tai elokuvakäsikirjoituksiksi, muuntelijalla eli tässä tapauksessa
dramatisoinnin tekijällä on tekijänoikeus omaan panokseensa edellä
esitetyin rajoituksin eli dramatisoinnin tekijän oikeus riippuu
muunneltavan teoksen tekijänoikeudenhaltijan suostumuksesta ja lisäksi
dramatisoinnin tulee olla itsenäinen ja henkilöllisen leiman omaava.
Sovitus
Teoksen
sovittamisessa on myös kyse teoksen muunnelmasta, jolloin sovitustyön
tekijällä on tekijänoikeus omaan panokseensa edellä esitetyin rajoituksin
eli sovitustyön tekijän oikeus riippuu muunneltavan teoksen
tekijänoikeudenhaltijan suostumuksesta ja lisäksi sovituksen tulee olla
itsenäinen ja henkilöllisen leiman omaava.
Sitaattioikeus
Sitaatti-
eli lainausoikeuden mukaan julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan
mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Hyvän
tavan mukaisuus ja tarkoituksen edellyttämä laajuus tulkitaan
tapauskohtaisesti. Teosta julkisesti toisinnettaessa on lähde mainittava
siinä laajuudessa ja sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii. Hyvä tapa tekijän
ja lähdeteoksen mainitsemisessa voi vaihdella aloittain.
|
|
|
|
|